Hoppa till innehållet
Omslagsbild för Läpinäkyvä kuolema
Isbn: 978-95-2312-070-9
Förlag: Minerva kustannus
Kategori:
Deckare & spänning Fantasy & SF
Tillgänglig sedan: mars 2019

E-bok

Läpinäkyvä kuolema

Tulevaisuuteen sijoittuva scifi-dekkari maailmasta, jossa kukaan ei pääse piiloon.

Dammerburgin kaupunki, kuten myös muu maailma, on toteuttanut avoimen yhteiskunnan unelman. Kaupunkia valvovat tuhannet kamerat, joista tiedot tallentuvat julkiseen Arkistoon. Kuka hyvänsä voi tietää kaiken kenestä tahansa. Siksi poliisityöhön tarvitaan enää yksi komisario, etsivä ja sihteeri. Heidän ainoa aseensa on kannettava puhelin: sen avulla ihmiset vahvistavat henkilöllisyytensä ja jakavat luottamuksensa.

Unelmayhteiskunnalla on kuitenkin kääntöpuolensa. Suurin osa ihmisistä on hedelmättömiä, mutta rikas vähemmistö voi sentään pitkittää ikäänsä telomeerihoidoilla.

Unelma muuttuu painajaiseksi, kun tapahtuu jotain, minkä ei pitänyt olla mahdollista. Kaupungissa tehdään murha, jonka tekijästä ole jäänyt jälkeäkään. Murhan yhteydessä katoaa seitsenvuotias lapsi, arvokkain omaisuus, mitä hedelmällisyytensä menettäneessä maailmassa on jäljellä.

Komisario Richter, etsivä Jordan ja sihteeri Carmen joutuvat selvittämään rikosta, jollaista he eivät ole osanneet kuvitella. Heidän on ratkaistava suljetun huoneen mysteeri läpinäkyvässä yhteiskunnassa.



Logga in för att låna

Information

Logga in för att låna denna titel och för att se aktuell lånestatus.
Se mer under Så lånar du

Stöds av följande plattformar

PC/Mac

Surfplatta Läsplatta

Smartphone